SATAMASÄÄNNÖT
Kesäpäivän Pursiseura ry 4. huhtikuuta 2009
Mobilian laituri on Kangasalan kunnan (jäljempänä ’kunta’)
omistuksessa oleva laituri jonka hallinnointia hoitaa määräaikaisen
vuokrasopimuksen mukaisesti Kesäpäivän Pursiseura ry (jäljempänä ‘yhdistys’).
Nämä säännöt ovat voimassa Mobilian satamassa Kesäpäivän Pursiseura ry Kangasalan kunnalta vuokraamalla laiturilla ja sen välittömässä läheisyydessä.
I Yleiset ohjeet
1 § Jokaisen
laiturilla liikkujan on noudatettava näitä sääntöjä. Yhdistykseltä paikan vuokrannut vuokramies
vastaa siitä että myös hänen seurassaan olevat henkilöt noudattavat näitä
sääntöjä ja ovat tietoisia näissä säännöissä määritellyistä vastuista.
2 §
Venepaikan mukana laiturille johtavaan porttiin tulee yksi avain. Vuokramies ilmoittaa
yhdistykselle hallussaan olevien avainten määrän. Yhdistys kerää avaimesta
uusilta vuokralaisilta joilla avainta ei vielä ole 60 EUR suuruisen pantin joka
maksetaan takaisin kun avain palautetaan. Laiturilla tilapäisesti liikkuvan
ulkopuolisen henkilön tiedot on ilmoitettava suullisesti jollekulle yhdistyksen
johtokunnan jäsenelle.
3 § Ennen kuin vene kiinnitetään laituriin venepaikan vuokra tulee olla maksettuna eräpäivään mennessä ja yhdistyksen puheenjohtajalla tai satamamestarilla tulee olla veneenomistajan allekirjoittama vuokrasopimus jossa veneenomistaja sitoutuu noudattamaan näitä sääntöjä. Vuokran eräpäivä on yleensä 31.3.
4 § Vene tulee kiinnittää ainoastaan yhdistyksen
osoittamalle paikalle. Veneen tulee olla kiinnitetty asianmukaisesti ja hoidettu
niin, ettei uppoamisvaaraa pääse syntymään. Laiturin ja veneen välinen
kiinnitysköysi tulee varustaa joustimella ja vene laitasuojin. Lepuuttajat saa
kiinnittää ainoastaan veneeseen. Satamamestarin antamia ohjeita kaikesta
toiminnasta laiturilla on noudatettava.
5 § Veneessä tulee olla näkyvillä sen nimi tai
rekisterinumero tai muu selkeä tunnus, jonka
satamamestari voi tarvittaessa tunnistaa. Veneen vaihdon
yhteydessä on uuden veneen tiedot toimitettava kirjallisesti satamamestarille
tai yhdistyksen puheenjohtajalle.
6 § Yhdistyksellä on laituritoiminnalleen vastuuvakuutus. Mikäli vakuutus mistä tahansa syystä jättää
korvaamatta veneelle, henkilöille tai muulle omaisuudelle tapahtuneet vahingot
allekirjoittamalla vuokrasopimuksen venepaikan vuokraaja tai muut asiaan
liittyneet asianosaiset luopuvat kaikista oikeuksistaan tehdä
korvausvaatimuksia Kesäpäivän Pursiseura ry:lle, sen johtokunnan jäsenille ja/tai
puheenjohtajalle. Yhdistys,
sen johtokunta ja/tai puheenjohtaja ei vastaa vahingoista jotka tapahtuvat laiturissa tai
sen välittömässä läheisyydessä. Kaikki
toiminta laiturilla ja sen välittömässä läheisyydessä tapahtuu käyttäjän
omalla vastuulla. Yhdistys, sen johtokunta ja/tai puheenjohtaja ei
myöskään vastaa vahingoista jotka sattuvat veneille luonnonvoimien, ilkivallan
tms. seurauksena.
7 § Yhdistys edellyttää, että veneet ovat asiallisesti vakuutettuja. Erityisesti huomautetaan
että
veneen omistaja vastaa aina täysimääräisesti muille veneille
tai yhdistyksen hallinnoimalle omaisuudelle (laiturit, aisat, peräpoijut,
portit, sähkönjakelulaitteet ja rakenteet yms.) aiheuttamistaan
vahingoista silloin kuin vahingon syy on veneenomistajan
kontrollissa (esimerkiksi veneen huolimaton käsittely tai kiinnitys). Toiselle veneelle tai laituriin kuuluvaan
yhdistyksen hallinnoimaan omaisuuteen aiheuttamansa vaurion tulee vahingon
aiheuttaja ilmoittaa viivytyksettä vaurioituneen veneen omistajalle tai
satamamestarille. Yhdistys varaa itselleen oikeuden pyytää
veneenomistajaa esittämään kirjallinen todiste veneensä vakuutuksesta (joko
vakuutuskirja tai todistus vakuutusyhtiöltä)
8 § Vuokramiehellä ei ole oikeutta tehdä muutoksia laiturin
rakenteisiin tai aisoihin ilman satamamestarilta tai johtokunnalta saatua
kirjallista lupaa. Kaikki laituriin tehdyt muutokset ja asennukset siirtyvät
Kesäpäivän Pursiseura ry:n omaisuudeksi asennushetkellä. Asennuksia ei saa
purkaa pois kun venepaikka vaihtuu seuraavalle. Ainoastaan pehmusteiden
asentaminen on sallittua ilman lupaa. Asennetut pehmusteet tulee olla
satamamestarin hyväksymät.
9 § Tavaroiden, veneiden yms. säilyttäminen tilapäisestikin
laiturilla on kielletty.
10 § Yhdistys varaa itselleen oikeuden ryhtyä
veneenomistajan kustannuksella välittömästi tilanteen
vaatimiin toimenpiteisiin, mikäli jonkin veneen todetaan
voivan aiheuttaa vahinkoa joko
laitureille, laiturirakenteille, muille veneille tai
ympäristölle ja mikäli omistajaa ei tavoiteta tai hän
itse ei heti tiedon saatuaan ryhdy korjaamaan tilannetta.
Tällaisia tilanteita voivat olla uhkaava
uppoaminen, veneen huono kiinnitys laituriin tms.
Veneenomistajan ilmeinen välinpitämättömyys vaaratilanteiden korjaamisessa
johtaa venepaikkaoikeuden menettämiseen.
11 § Venepaikan haltijan sekä jokaisen satama-alueen
käyttäjän tulee toimittaa kaikki jätteet niille
varattuihin keräilyastioihin ja huolehtia siitä, ettei vene-
ja/tai satama-alueelle jää mitään luontoon kuulumatonta sillä uhalla, että yhdistys
veloittaa täysimääräisesti satama-alueen käyttäjää suoritetuista siivoustöistä.
12 § Veneen tulee syksyisin olla nostettuna vesiltä ennen
satama-altaan jäätymistä niin että siinä ei voi
enää veneellä liikkua. Yhdistyksellä on oikeus nostaa
paikoilleen jäätymässä olevat veneet
omistajan kustannuksella.
13 § Yhdistyksen johtokunta pidättää itsellään oikeuden
vaihtaa veneiden paikkoja satama-alueella purjehduskauden aikana jos veneiden
turvallisuus, veneiden sopivuus erityyppisille paikoille tai muut vastaavat
seikat sitä vaativat.
14 § Kotieläimet on pidettävä satama-alueella kytkettyinä.
15 § Yhdistyksen johtokunnalla on oikeus antaa kirjallisia
varoituksia edellä mainittujen sääntöjen rikkomisesta. Kolme kirjallista
varoitusta johtaa venepaikan vuokraoikeuden menettämiseen.
16 § Tätä satamasääntöä valvovat satamamestari yhteistyössä
yhdistyksen johtokunnan kanssa.
II Yhden vuoden paikan käyttämättömyys ja velvoite ilmoittaa paikan tyhjillään olosta
17 § Mikäli venepaikan haltija ei jostakin syystä voi
voimassa olevana veneilykautena käyttää hänelle
myönnettyä venepaikkaa, on siitä ilmoitettava yhdistyksen
puheenjohtajalle kirjallisesti viimeistään
toukokuun alkuun mennessä. Yhdistyksen johtokunta voi tehdä
päätöksen, jonka perusteella vuokramies säilyttää oikeutensa venepaikkaan yhden
veneilykauden ajan. Johtokunta toimittaa päätöksen kirjallisena. Tässä
tapauksessa venepaikkamaksu palautetaan. Yhdistyksen johtokunnalla on tällöin
oikeus vuokrata kyseinen paikka määräaikaisesti toiselle veneilijälle enintään
alkuperäisen vuokran suuruisella summalla. Mikäli vuokramies ei seuraavana vuonna käytä myönnettyä
paikkaa, hän menettää oikeuden siihen.
Johtokunta varmistaa että laituriin tuleva vene on vakuutettu. Laituriin tulevan veneen tiedot ja määräaikaisen vuokralaisen nimi, osoite ja puhelinnumero tiedotetaan johtokunnalle ja satamamestarille.
18 § Vuokramiehellä on velvollisuus ilmoittaa
satamamestarille tai johtokunnan puheenjohtajalle jos venepaikka tulee olemaan
käyttämättömänä yhtäjaksoisesti yli 30 vuorokauden mittaisen ajan 1.6 – 30.9.
välisenä aikana. Johtokunta yrittää vuokrata paikan sen ollessa tyhjillään
eteenpäin. Mikäli johtokunta saa
paikalle lyhytaikaisen alivuokralaisen tulot jaetaan tasan vuokramiehen ja
yhdistyksen kesken. HUOM! Vuokramiehen tulee maksaa vuokransa täysimääräisenä
yhdistykselle ajallaan siitä huolimatta vaikka ilmoitus määräaikaisesta
käyttämättömyydestä olisi tehty. Vuokranmaksun myöhästymien johtaa venepaikan
menetykseen.
II Tilanteet jossa vuokramies menettää vuokraoikeutensa
venepaikkaan välittömästi.
19 § Mikäli vuokramies ei ole maksanut venepaikan
vuosivuokraa 31.3 mennessä.
20 § Mikäli venepaikka luovutetaan toiselle henkilölle. Kaikki edelleenvuokraus tapahtuu aina 17§ ja 18§ mukaan yhdistyksen
johtokunnan toimesta.
21 § Venepaikka on tyhjillään tai johtokunnan järjestämien lyhytaikaisten
alivuokralaisten käytössä 1.6. – 30.9. yhteensä vähintään kolmen ja puolen kuukauden
ajan. Venepaikka on vuokramiehen oman veneen käytössä alle 14 vuorokautta
veneilykaudella 1.6. – 30.9. Johtokunnalla on oikeus pyytää kirjallinen
selvitys veneilypäivistä purjehduskauden päätyttyä. Kyselyyn on vastattava
viivyttelemättä.
22 § Mikäli vene- ja/tai osoitetietojen muuttumisesta ei
tehdä ilmoitusta satamamestarille tai yhdistyksen puheenjohtajalle.
23 § Koko laiturista tehty vuokrasopimus Kangasalan kunnan
kanssa päättyy joko vuokrasopimuksen määräajan loppumiseen tai irtisanomiseen
joko kunnan tai yhdistyksen taholta.
24 § Yhdistyksen johtokunta on antanut kolme kirjallista
varoitusta vuokramiehelle.
25 § Pykälässä 10 tarkoitettu ilmeinen välinpitämättömyys.
Kaikissa näissä tapauksissa irtisanominen tapahtuu
kirjallisesti. Maksettuja venepaikkamaksuja ei
palauteta. Kun oikeus venepaikkaan on menetetty, vene on
siirrettävä pois venepaikalta välittömästi ja portin avain on palautettava
satamamestarille tai yhdistyksen puheenjohtajalle. Mikäli näin ei tapahdu,
yhdistys veloittaa veneen siirtotyön ja tarvittaessa portin lukon uusimisen ja
uusien avaimien tilauksen täysimääräisesti vuokralaiselta.
Pääsääntö on että yhdistyksellä on aina ajantasainen tieto siitä
mitä veneitä laiturissa on, kuinka ne on vakuutettu ja ketä laiturilla liikkuu.
III Sopimuksen irtisanominen
26 § Vuokramies saa irtisanoa allekirjoittamansa sopimuksen
koska tahansa. Irtisanominen on tehtävä
kirjallisesti johtokunnan puheenjohtajalle. Irtisanomisen
tapahtuessa toukokuun viimeiseen päivään mennessä ko. vuodelta suoritetut venepaikkamaksut
palautetaan jos paikka saadaan vuokrattua kolmannelle henkilölle.
IV Johtokunnan oikeus määrätä paikat tyhjilleen huoltotöitä
varten
27 § Yhdistyksen johtokunnalla on oikeus määrätä paikat
tyhjennettäväksi seitsemän vuorokauden varoitusajalla myös purjehduskauden
aikana laiturin tai muiden rakenteiden korjaustöitä varten. Hätätapauksessa siirtokehotus voidaan antaa
toteutettavaksi välittömästi. Hätätapaus on tilanne jossa veneiden, laiturin
tai muun omaisuuden tai henkilöiden turvallisuus on välittömästi tai esim.
tuulen voimistuessa uhattuna. Yhdistys ei korvaa mitään kuluja veneen
tilapäisestä telakoinnista, nostosta, siirrosta tai muusta vastaavasta
aiheutuvia kuluja. Yhdistys ei myöskään ole velvollinen osoittamaan korvaavaa
paikkaa veneelle. Kauden venepaikkamaksusta palautetaan 10 %
kertakorvauksena menetetyistä veneilypäivistä.
V Venepaikkojen
hinnat, jakoperusteet ja laituriin jonottaminen
28 § Venepaikan
vuokraajalle lähetetään lasku, joka on maksettava laskun eräpäivään mennessä. Oikeus paikkaan säilyy
vuosittain automaattisesti, mikäli venepaikkamaksu maksetaan eräpäivään mennessä. Yhdistyksen
syyskokous vahvistaa johtokunnan ehdotuksesta laiturin venepaikkamaksut vuodeksi kerrallaan. Yhdistys lähettää laskun viimeistään 14 pv ennen eräpäivää. Maksun
laiminlyönti tai myöhästyminen aiheuttaa automaattisen venepaikkaoikeuden raukeamisen.
Paikat eivät ole
henkilökohtaisia. Johtokunta jakaa paikat veneiden koon mukaan joten paikka voi
vaihdella vuosittain. Mikäli venepaikan vuokraajan veneen koko muuttuu,
vuokramiehen tulee lähettää yhdistyksen puheenjohtajalle anomus paikan koon
muuttamisesta. Johtokunta käsittelee asian viipymättä ja ilmoittaa
vuokramiehelle onko anottu muutos mahdollinen.
29 § Oikeus
kiinnittää vene laituriin astuu voimaan kun venepaikkamaksu on maksettu ja vuokralainen
on allekirjoittanut vuokrasopimuksen Kesäpäivän Pursiseura ry:n kanssa jossa
hän sitoutuu allekirjoituksellaan noudattamaan näitä sääntöjä. Vuokrasopimus
täytyy allekirjoittaa vain ensimmäisellä kerralla. Kun paikka säilyy saman
venekunnan hallinnassa vuodesta toiseen, allekirjoitettu sitoumus sääntöjen noudattamisesta
säilyy yhdistyksen arkistossa.
30 §
Satamamestari hallinnoi venepaikkajonoa. Venepaikkajono otetaan Kangasalan kunnalta
sellaisena kuin se on 1. huhtikuuta 2009. Tämän jälkeen jonoon otetaan kaikki
halukkaat luonnolliset henkilöt joilla on suomalainen sosiaaliturvatunnus.
Yrityksiä, yhdistyksiä tai muita vastaavia ei oteta jonoon. Kesäpäivän
Pursiseura ry:n jäsenyyttä tai kirjoilla oloa missään määrätyssä kunnassa tai
kaupungissa ei edellytetä.
31 § Venepaikkahakemukset on jätettävä kirjallisesti yhdistyksen puheenjohtajalle tai satamamestarille. Hakulomake laitetaan yhdistyksen webbisivulle
osoitteeseen www.kesapaivanpursiseura.com kun sopimus laiturista kunnan kanssa
on allekirjoitettu. Hakulomakkeeseen
merkitään mitä paikkatyyppiä ollaan hakemassa. Sama henkilö voi hakea yhdellä
lomakkeella kaikkia paikkatyyppejä niin halutessaan, esimerkiksi tapauksessa
jossa henkilö ostaa veneen sen mukaan millaisen paikan saa. Johtokunta pitää
kuitenkin oikeuden olla jakamatta kahta kokoluokka suurempia paikkoja
pienimmille veneille. Yli 3 m leveitä paikkoja ei siis vuokrata 2 m leveille
veneille. Yhden kokoluokan ero sallitaan. 2m leveälle veneelle voidaan siis
myöntää 2,8 m paikka.
Hakemukseen
merkitään saapumispäivä kun se on saapunut edellä mainitulle henkilölle. Satamamestari merkitsee hakijat jonoon
saapumisjärjestyksessä.
Kulloinkin voimassa olevat satamamestarin ja yhdistyksen
puheenjohtajan yhteystiedot ovat saatavilla Internet-kotisivuilta www.kesapaivanpursiseura.com.
32 § Yhdistyksen johtokunta jakaa paikat. Paikat jaetaan pääasiassa
jonotusperiaatteella. Johtokunnalla on kuitenkin oikeus edistää jonossa
nopeammin henkilöitä jotka ovat tehneet yhdistykselle huomattavan määrän
talkootyötä esimerkiksi laiturin kunnostuksessa, tukikohtien rakentamisessa, lasten
ja nuorten koulutuksen järjestämisessä, sponsoreiden keräämisessä tai uusien
jäsenien rekrytoinnissa. Talkoista kirjataan osallistujalistat. Mikäli johtokunta
päättää edistää ansioitunutta yhdistyksen jäsentä jonossa, päätös perustuu aina
kirjallisiin dokumentteihin jotka liitetään johtokunnan pöytäkirjan liitteeksi.
33 § Samaan ruokakuntaan kuuluvat henkilöt voivat varata enintään yhden
venepaikan.
V Näiden sääntöjen muuttaminen
34 § Johtokunnalla on oikeus antaa näitä sääntöjä täydentäviä
määräyksiä.
35 § Olennaiset muutokset näihin sääntöihin tehdään yhdistyksen
varsinaisessa tai ylimääräisessä kokouksessa. Mikäli yhdistyksen kokous muuttaa
sääntöjä, kaikilta laiturissa olevilta vuokralaisilta kerätään allekirjoitettu
sitoumus uusienkin sääntöjen noudattamisesta jotta vuokralaisuus voi jatkua.